Julkisuudessa on viimeaikoina puhuttu paljon Postista. Postin tarjoamat palvelut tai lähinnä niiden puute sekä omistajanohjaus ovat ollet keskustelujen aiheina. Olisi hyvä ymmärtää, että Posti ei ole vain perinteistä kirje -ja pakettipostia. Postin palveluihin kuuluu myös logistiikka. Varastopalvelujen tarjoaminen suurille yrityksille, joidenka oheistuotteina tulee myös laiva, -lento ja kumipyöräliikenne, sekä tullauspalvelut. Varsin loistavia palveluja vai onko?
Olen itse saanut seurata hyvin läheltä näiden palvelujen toteutusta. Toteutus toimii hyvin ammattimaisesti, ainakin silloin, kun sen tekevät tavalliset työntekijät. Johtopaikoilla istuvat henkilöt eivät tiedä palvelujen tuottamisesta yhtään mitään. Johtaminen on hyvin pitkälti omien kavereidensa ja sukulaistensa ottamista taas uusiin johtotehtäviin. Missään ei ole niin raskasta hallintoa, kuin Postissa.
Kun esim. varastopalvelujen puolella alalla yli 20 vuotta työskennelleet sanovat, että ei homma toimi noin tehtynä, sitä ei uskota vaan väkisin halutaan ajaa niitä omia ajatuksia läpi. Vain huomatakseen, että ei se todellakaan toiminut, tehdään sittenkin niin, kuin ne yli 20 vuotta alalla olleet työntekijät sanoivat mutta liian myöhään. Asiakas on jo päättänyt hankkia palvelun jostain muualta.
Kun työpaikkakiusaaminen lähtee johtotasolta, ei siihen uskalla edes luottamusmiehet puuttua. "Hanki uusi työ", on jo loppuun kulunut klisee. Kiusaamisen kohteeksi joutuneet työntekijät hankkisivat jos töitä vain olisi.
Omistajanohjauksesta vastuussa olevat henkilöt eivät ole kyllä tehtäviään hoitaneet. Valtion omistamassa yrityksessä ei pitäisi tälläistä päästä tapahtumaan. Johtajat nostavat huikeita palkkoja, henkilökunnan kituuttaessa. Toivoisin, että vielä joskus tämäkin tilanne muuttuisi ja myös Postin työntekijöitä kohdeltaisiin kuin ihmisiä.