torstai 16. kesäkuuta 2016

Kuka teki mitä ?

Lehdistötiedote – heti vapaa julkaistavaksi
Perussuomalainen Helsinki ry 16.6.2016

Siis kuka teki mitä?

Helsingin vihreät ja kokoomus juhlivat perussuomalaisten tavoitteiden läpimenoa ottamalla parannusehdotukset omikseen.

Helsingin Perussuomalaiset ovat kiivaasti vastustaneet vihreiden ja kokoomuksen ajamaa yleiskaavaa, jonka mukaan muun muassa kulttuurinen Malmin lentokenttä lakkautetaan ja Helsingin keuhkot, luontoarvoltaan mittaamaton Keskuspuisto rakennetaan ja monia kauniita rantamaisemia kaavoitetaan. Perussuomalaisten mielestä Helsingissä on riittävästi tilaa muuallakin kuin alueilla joiden tarjoama kulttuuri-, luonto- tai virkistyselämys on asukkaille valtavan merkittävä. Me Helsingin Perussuomalaiset olemme vaatineet kiivaasti muutoksia yleiskaavaan ja saaneet laajat helsinkiläisjoukot tueksemme.

Helsingin uusi yleiskaava on nyt edennyt askeleen. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi tiistaina 14. kesäkuuta yleiskaavan, mutta yliviivasi rakentamista esimerkiksi Keskuspuistosta ja Lauttasaaresta.

Keskuspuistossa rakentamiseen merkittyä aluetta säästetään viheralueeksi Pirkkolan urheilupuiston kohdalla noin kaksi hehtaaria ja Maunulassa kahdeksan hehtaaria.

Kuinka ollakaan! Vihreät juhlivat tätä heti voittona. Kokoomus puolestaan sai pyyhkiä pois viisi hehtaaria suunniteltua rakentamista Lauttasaaresta. Osa näistä olisi ollut nykyisillä rannoilla ja osa uudella täyttömaalla.

On tietysti hienoa, että poliittiset vastustajamme juhlivat osa-voittoamme näissä kaava-asioissa. Ikävä puoli tässä tempussa on se, että he näin yrittävät sumuttaa äänestäjiä ja kääntää asiat päälaelleen. Hehän ovat koko alkuperäisen surkean yleiskaava-2050 ehdotuksen takana!

Olemme perussuomalaisissa tyytyväisiä näistäkin vähäisistä kaavamuutoksista, vaikka Malmin lentokentän osalta vihreiden ja kokoomuksen takki ei kääntynytkään edes hihan osalta. Malmin osalta kamppailumme vielä jatkuu.

Lopuksi on vielä todettava, että Helsingiltä puuttuu visio asukkaistaan. Yleiskaava on laadittu siltä pohjalta, että Helsingissä asuu vuonna 2050 vähintään 860 000 ihmistä. Tämä on Helsingin oma arvio, tilastokeskuksen ennuste päätyy noin 730 000 ihmiseen samana ajanjaksona. Mistä nämä ihmiset Helsinkiin tulevat? Yllätys, yllätys, tuo saatu korkea luku perustuu 80% maahanmuuttoon!
Kyllä valtuuston pitäisi muodostaa oma tahtotila siitä, kuinka paljon ja minkälaista porukkaa Helsinki haluaa. Ja yleiskaavat pitäisi tehdä tältä pohjalta.

Kysytään helsinkiläisiltä ja annetaan heidän päättää asiasta Kuntavaaleissa 2017. Laitetaan yleiskaava siihen asti jäihin.

Perussuomalainen Helsinki ry
Markku Saarikangas
Puheenjohtaja
Puh: 0400-361 018
www.helsinki.perussuomalaiset.fi

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Asumisen hinta Helsingissä

Mm Vasemmiston kaupunginvaltuutettu Silvia Modig on ottanut kantaa asumisen hintaan Helsingissä. Asumisen hinta on Helsingin suurimpia ongelmia tällä hetkellä, ja on jo muodostunut monelle pienituloiselle esteeksi asua Helsingissä. Keskivertohelsinkiläisellä menee merkittävä osa tuloista asumiskustannuksiin. Lisäksi noin puolet helsinkiläisistä asuu yksin. On selvää, että asumisen hinta on asukkaille suuri ongelma ja kaupunkiköyhyyttä synnyttävä tekijä. Kommentoi Modig blogissaan.


Rohkenen olla Modigin kanssa erimieltä asumisen hintaan vaikuttavasta tekijöistä. Helsingin ongelma ei ole asuntojen vähyys vaan ylisuuret vuokrat. Mm VVO:lla on ylihintaiset vuokrat, koska heidän pitää tuottaa voittoa mahdollisimman paljon, jotta voivat maksaa osinkoja ammattiliitoille ja osakkailleen.

Totuushan on, että kukaan normaalia pienipalkkaista työtä tekevä työläinen ei itse pysty VVO:n vuokria maksamaan. Joudutaan hakemaan asumistukea. Näin ollen asumistuet valuvat suoraan ammattiliitoille. 


Jos Helsingissä olisi asuntopula, ei esimerkiksi VVO:lla olisi kymmeniä (71 vapaata asuntoa 15.06.2016) vapaita asuntoja tarjolla. Nämä asunnot ovat vapaita, koska pienipalkkaisella työntekijällä ei ole niitä varaa vuokrata.

Ratkaisu asuntopulaan ei ole lisärakentaminen tuhoten Helsingin kulttuurimaisemia Malmilla, Tuomarinkartanossa tai keskuspuistossa. Ratkaisu on mm VVO:n vuokrien alentaminen niin, että asukkailla on siihen oikeasti varaa, ilman asumistukea. Ainoa häviäjä on ammattiliitto ja VVO:n osakkaat, voittajia ovat pienipalkkaiset asukkaat, Helsingin kulttuurimaisema ja keskuspuisto.


Vielä kun helpotetaan toimitilojen käyttöönottoa asunnoiksi, saadaan erimuotoisia pienasuntoja mm opiskelijoille. Tehostetaan rakentamista jo käyttöönotetuilla alueilla ja muutetaan joukkoliikennettä oikeasti tehokkaaseen suuntaan, olemme viemässä Helsinkiä siihen suuntaan mikä on ainoa oikea ja järkevä.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Keskuspuiston puolesta - edelleen

Tähän keskuspuistoryhmän tiedotteeseen on helppo yhtyä. Miksi kuntalaisia ei kuunnella?
PerusNaiset Helsinki on ottanut kantaa Helsingin yleiskaavaan kannanotolla 03.06.2016.


kuva lainattu keskuspuiston puolesta FB ryhmästä
 
"Tiedote 14.6.2016
KESKUSPUISTORYHMÄ PETTYI LAUTAKUNNAN KESKUSPUISTO-RATKAISUUN – KANSANLIIKE TEHOSTAA TOIMINTAANSA
 
Lähes 15 000 allekirjoituksen adressillakaan ei ole ollut mitään vaikutusta: Kuulemismenettelyt ovat jääneet kuolleeksi kirjaimeksi päätöksenteossa Keskuspuiston suhteen. Keskuspuistoryhmä selvittää ja julkaisee lähiaikoina kaupunginvaltuutettujen henkilökohtaiset kannat Keskuspuiston rakentamisesta.
 
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta teki päätöksen yleiskaavaehdotuksesta 14.6. pidetyssä kokouksessaan. Päätöksessään lautakunta osoittaa edelleen Keskuspuistosta kymmeniä hehtaareja rakentamiseen.
- Olemme äärimmäisen pettyneitä kaupunkisuunnittelulautakunnan päätökseen. Siinä sivuutettiin muiden lautakuntien yksimieliset kannat, kymmenet muistutukset ja jo lähes 15 000 allekirjoittajan adressi, jossa vaadittiin Keskuspuiston säilyttämistä, toteaa Veli-Pekka Kantanen Keskuspuistoryhmästä.
- Keskuspuistoryhmä tulee jatkamaan toimintaansa, jotta asiaan saataisiin syksyllä muutos kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa. Järjestämme Suomen luonnon päivänä 27. elokuuta ihmisketjun Keskuspuistoon ehdotettujen rakentamisalueiden rajoille. Aiomme kartoittaa ja julkistaa valtuutettujen kannat Keskuspuiston suojelemiseen. Myös adressikeräys jatkuu netissä ja paperilla, kertoo Pro Haaga ry:n puheenjohtaja Hannele Siika-aho."
 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Puolueneuvoston kokous - Lahti 11-12.6.2016

Lahden puolueneuvoston kokoukseen osallistui yli 700 Perussuomalaista jäsentä ympäri maan. Meille kerta oli ensimmäinen ja ehkä viimeinen, mikäli puoluekokous ensi vuonna hyväksyy uudet säännöt puolueelle.


Kohta avajaiset
Avajaisten alkaessa tunnelma oli juhlallinen. Puolustusministeri Jussi Niinistö kantoi Suomen lippua vierellään eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja ministeri Hanna Mäntylä. 
Puolueen puheenjohtaja, ministeri Timo Soini piti kannustavan avauspuheen.

Viikonlopun aikana seurasimme mm ministerien kyselytuntia, ministeri Jari Lindströmin ja STTK:n  Antti Palolan keskustelua työmarkkinatilanteesta. Viikonlopun nauruista vastasi iltajuhlassa esiintynyt Jope Ruonansuu.

Lahden korvamato jäi - pääset kuuntelemaan sen tästä
Viikonlopun videohaastattelut Antero Mertarannan johdolla täältä.

Uusia tuttavuuksia, paljon tietoa ja hyviä ystäviä, niistä oli viikonloppu tehty. Tästä on hyvä jatkaa Perussuomalaista politiikan tekemistä.

Kiitos PS perhe loistavasta viikonlopusta <3

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kannanotto naisten turvakoti tilanteeseen - PerusNaiset Helsinki ry

Kannanotto naisten turvakoti tilanteeseen
PerusNaiset Helsinki ry
08.06.2016
Julkaisuvapa heti
TURVAKODILLE LÖYDYTTÄVÄ TILAT HELSINGISSÄ
Ilta-lehti uutisoi eilen miten Helsingissä joudutaan käännyttämään naisia turvakodin ovelta pois sillä paikkoja ei vain ole läheskään tarpeeksi. Uusia tiloja etsitään, mutta vielä ei kaupunki ole uusia tiloja löytänyt.
PerusNaiset Helsinki ry vaatii, että Helsingin kaupunki kiireellisesti järjestää tilat Pääkaupungin turvakoti ry:lle. Kyseessä on monelle naiselle ja lapselle elintärkeä asia, johon pitää löytyä varat ja tilat.
"- Helsingissä on kaksi turvakotia, joissa on yhteensä 21 paikkaa. Tietysti teemme yhteistyötä, mutta käytännössä suurin osa naisista joutuu kääntymään sosiaalihuollon pariin. Palvelujärjestelmässä on suuri ongelma, kun nainen jää ilman turvakotipalveluita", sanoo Karola Grönlund, pääkaupungin turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Ilta-lehden haastattelussa 6.6.2016.
"On se ihmeellistä, että kaupunki löytää tilat ja varat tietyille tahoille nopealla varoitusajalla, mutta kun suomalaiset naiset ja lapset ovat hädässä ja avun tarpeessa ei löydy rahaa eikä sopivia tiloja, joita esimerkiksi voisi rempata sopivaksi toimintaan." Pohtivat PerusNaiset Helsinki ry:n varapuheenjohtaja Marika Sorja ja sihteeri Anne Vuori yhteen ääneen.
Lisätietoja
Marika Sorja
varapuheenjohtaja
PerusNaiset Helsinki ry
marika.sorja@gmail.com
Anne Vuori
sihteeri
PerusNaiset Helsinki ry
vuoret@welho.com

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kannanotto Helsingin yleiskaavaan - PerusNaiset Helsinki ry

Kannanotto Helsingin yleiskaavaan
PerusNaiset Helsinki ry
03.06.2016
Julkaisuvapaa heti
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on valmistellut uuden yleiskaavan. Yleiskaava esittää, miten Helsinki voisi kasvaa 250 000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä. Valmisteilla oleva yleiskaava uhkaa muuttaa Helsinkiä voimakkaasti kohdistamalla mittavaa rakentamista kaupungin nykyisille viher- ja virkistysalueille sekä rakennettujen kulttuuriympäristöjen alueille.
Kaavaehdotus mahdollistaa mm. Keskuspuiston ja Vantaanjokilaakson ympärille rajautuvan Helsinkipuiston merkittävän supistamisen. Myös Malmin lentokentän, Tuomarinkylän ja Vartiosaaren kaltaisia valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä aiotaan hävittää.
Yleiskaavaehdotus on laadittu vuonna 2012 valitun valtuuston toimikaudella, ja sama valtuusto aikoo päättää yleiskaavasta loppuvuonna 2016. Tämä merkitsisi, että helsinkiläisillä ei olisi vaalien suomaa vaikutusmahdollisuutta oman kotikaupunkinsa tulevaisuudenkuvaan.
Helsingin Perusnaiset vastustaa yleiskaavan hyväksymistä esitetyssä muodossa. Yleiskaavalle on olemassa vaihtoehtoja, näitä ei vain haluta tutkia. On väärin, että helsinkiläisillä ei ole aitoa mahdollisuutta päästä vaikuttamaan oma kotikaupunkinsa tulevaisuuteen.
”Viheralueet ovat kaupunkilaisten keuhkot, tarvitsemme paikkoja jossa voimme ulkoilla ja nauttia luonnosta. Näitä keuhkoja tarvitsemme myös vuonna 2050, se on perintömme lapsillemme” toteaa Perusnaiset Helsinki ry:n puheenjohtaja, varavaltuutettu ja varakansanedustaja Mari Rantanen.
”En ole koskaan ollut näin Vihreä, kuin nyt ollessani Perussuomalainen” toteaa Perusnaiset Helsinki ry:n sihteeri Anne Vuori. ”Ne, joiden uskoin puolustavan vihreää Helsinkiä, ovatkin nyt tuhoamassa sitä ja vauhdilla. Yleiskaavan hyväksyminen on siirrettävä seuraavalle valtuustolle ja saatava kaupunkilaisten mandaatti siihen, mihin tulevaisuuden Helsinkiä viedään”, Anne Vuori jatkaa.
Lisätietoja:
Mari Rantanen
puheenjohtaja, varavaltuutettu, varakansanedustaja
PerusNaiset Helsinki ry
marirantanen@elisanet.fi
040-5715371
Anne Vuori
sihteeri
PerusNaiset Helsinki ry
vuoret@welho.com
044-9804078

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesäkuun ensimmäinen sunnuntai

Niin se kuukausi jälleen vierähti. Eilen vietettiin koulujen päättäjäisiä ja tänään oltiin tapaamassa Helsinkiläisiä Hakaniemen markkinoilla.

Sirpa-Liisa Kuittinen, Marko Ekqvist, Petteri Rantanen ja minä


Päivän puheenaiheista päällimäisinä oli Malmin lentokenttä, eläkeindeksi ja pienituloiset työntekijät.
Perussuomalaiset ovat ottaneet kantaa Malmin lentokentän rakentamiseen. Taistelu kentän puolesta jatkuu, kaikki voitava tehdään ja tullaan tekemään.

Moni eläkeläinen oli huolissaan omasta toimentulostaan. Mitään ei jää eläkkeen ja pakollisten kulujen jälkeen käteen. Paavo Lipposen hallitus aikoinaan leikkasi eläkkeiden indeksiä väliaikaisesti, jokohan se jo meni? Lupasin viedä terveisiä Perussuomalaisille kansanedustajille. Yhdet terveiset menevät perille ministeri Hanna Mäntylälle torstaina, kun hän osallistuu LHPS:n järjestämään foorumiin Pakinkylän VPK -talolla. Tulethan sinäkin?

Jos ei eläkeläisillä jää rahaa pakollisten kulujen jälkeen, niin ei jää pienipalkkaisella työntekijälläkään. Kävimme pitkän keskustelun naishenkilön kanssa pienpalkkaisten toimentulosta. Mitä tässä voi tehdä? Perustoimeentulo voimaan heti!

Minä, Katja ja Kaija kuuntelemassa, vakavaksi vetää... kuva Markku Saarikangas


Pääsin myös kukittamaan "meidän" Mikon. Mikko täytti 80 vuotta, mutta jaksaa edelleen olla mukana tapahtumissa. Mikolle paljon onnea! 

Markku Saarikangas, Mikko Lahtiluoma, minä ja Heikki Korhonen. Kuva Markku Saarikangas


torstai 5. toukokuuta 2016

Posti

Julkisuudessa on viimeaikoina puhuttu paljon Postista. Postin tarjoamat palvelut tai lähinnä niiden puute sekä omistajanohjaus ovat ollet keskustelujen aiheina. Olisi hyvä ymmärtää, että Posti ei ole vain perinteistä kirje -ja pakettipostia. Postin palveluihin kuuluu myös logistiikka. Varastopalvelujen tarjoaminen suurille yrityksille, joidenka oheistuotteina tulee myös laiva, -lento ja kumipyöräliikenne, sekä tullauspalvelut. Varsin loistavia palveluja vai onko?

Olen itse saanut seurata hyvin läheltä näiden palvelujen toteutusta. Toteutus toimii hyvin ammattimaisesti, ainakin silloin, kun sen tekevät tavalliset työntekijät. Johtopaikoilla istuvat henkilöt eivät tiedä palvelujen tuottamisesta yhtään mitään. Johtaminen on hyvin pitkälti omien kavereidensa ja sukulaistensa ottamista taas uusiin johtotehtäviin. Missään ei ole niin raskasta hallintoa, kuin Postissa.

Kun esim. varastopalvelujen puolella alalla yli 20 vuotta työskennelleet sanovat, että ei homma toimi noin tehtynä, sitä ei uskota vaan väkisin halutaan ajaa niitä omia ajatuksia läpi. Vain huomatakseen, että ei se todellakaan toiminut, tehdään sittenkin niin, kuin ne yli 20 vuotta alalla olleet työntekijät sanoivat mutta liian myöhään. Asiakas on jo päättänyt hankkia palvelun jostain muualta.

Kun työpaikkakiusaaminen lähtee johtotasolta, ei siihen uskalla edes luottamusmiehet puuttua. "Hanki uusi työ", on jo loppuun kulunut klisee. Kiusaamisen kohteeksi joutuneet työntekijät hankkisivat jos töitä vain olisi.

Omistajanohjauksesta vastuussa olevat henkilöt eivät ole kyllä tehtäviään hoitaneet. Valtion omistamassa yrityksessä ei pitäisi tälläistä päästä tapahtumaan. Johtajat nostavat huikeita palkkoja, henkilökunnan kituuttaessa.  Toivoisin, että vielä joskus tämäkin tilanne muuttuisi ja myös Postin työntekijöitä kohdeltaisiin kuin ihmisiä.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Voihan Hämeentie

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 27.4.2016 äänin 51-31 Hämeentien muuttamisesta.
Muutoksella halutaan taata pyöräiljöille ja joukkoliikenteelle omat kaistansa Kurvin ja Hakanimen torin väliselle osuudelle ja yksityisautoilun läpiajo kielletään.


En ole pyöräkaistaa tai läpiajokieltoa vastaan, minua vain hämmentää osa perusteluista.
No, tai oikeastaan vain yksi. Hämeentien varrella ei ole terveellistä asua.
Vihreät, demarit ja vasemmistoliitto antoivat ne äänet, jolla Hämeentien muuttaminen hyväksyttiin. Nämä samat puolueet ovat laatineet esityksen yleiskaavasta, jossa on kaikki Helsinkiin tulevat moottoritiet tehty bulevardeiksi. Eikö näiden bulevardien varsille tulevien ihmisten terveys yhtään huolestuta? Tai niiden, jotka asuvat Mannerheimintiellä, Mecelininkadulla, Fredalla tai Mäkelänkadulla. Kielletäänkö autoilu myös näiltä kauduilta?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Keskuspuiston puolesta

Sunnuntaina mentiin metsään! Ihan kirjaimellisesti.
Keskuspuiston puolesta tapahtuma kokosi puolueita Pirkkolanmäen metsäaukiolle vastustamaan keskuspuiston rakentamista.
Hallituspuolueista paikalla oli vain Perussuomalaiset.

Rakkaudesta kaupunkiin <3

Teltan pystytys kuva: Raimo Mattsson

Minä ja Nina Huru

Teltalla tapahtuu kuva: Raimo Mattsson

Ilmapallot oli kova sana :)



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

SuperSunnuntai

Tänään 3.4.2016 oli oikea SuperSunnuntai Hakaniemen maalaismarkkinoilla. Kutsustamme äänestäjiä ja kansaa tapaamaan saapui rouva puhemies Maria Lohela, puheenjohtaja Timo Soini, puolustusministeri Jussi Niinistö, kansanedustaja Sampo Terho, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen, näin muutamia nimiä mainitakseni luikuisten aktiivien joukosta.

Päivä oli todella upea, sadekin väistyi juuri sopivasti rouva puhemiehen saavuttua torille. Kansalaisilla oli paljon kysyttävää ja neuvoja edustajillemme. Vakavia keskusteluja käytiin niin maahanmuutosta, vammaislaista kuin Malmin lentokentän kohtalostakin.

Ja ne pakolliset kuvat :)


Seuraavan kerran tavataankin Malmin markkinolla 17.4.2016.
Tule mukaan!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Vastauksia kysymyksiin

Olen saanut muutamia kysymyksiä, vastaukset kysymyksen yhteydessä.

1. Kannatatko Malmin lentokentän rakentamista asuinkäyttöön?
Minusta Malmi lentokenttä tulee säilyttää ja kehittää toimintaa niin, että meillä on hyvin toimiva citykenttä.

2. Miten Helsingin rakentaminen sitten onnistuu?
Yksi vaihtoehto on purkaa parkkipaikkanormi, joka pääsääntöisesti vaatii  0,8 parkkipaikkaa yhtä asuntoa kohden. 

3. Kuinka itse asut?
Asun kaupungin omistamassa vuokrakolmiossa Torpparimäessä perheeni kanssa.

4. Miksi olet ehdolla HOK-Elannon vaaleissa?
Ensimmäinen työpaikkani oli Metsälän Elanto vuonna 1988. Tuosta lähti ns. urani kaupantätinä, joka loppui vuonna 2006. Haluan olla vaikuttamassa helsinkiläiseen osuuskauppakulttuuriin, niin että kaikki talouskoot otetaan huomioon, työntekijöitä arvostetaan ja asiakas saa mm kohtuuhintaista lähi-ja luomuruokaa mahdollisimman helposti. 

5. Miksi Perussuomalaiset?
Tätä on moni ihmetellyt :) Sain Perussuomalaisen herätyksen silloin kun Tony Halme valittiin eduskuntaan. Minusta on ihaltavaa, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, puolue ja sen jäsenet jaksavat uurastaa kansalaisten hyväksi. Jaan monia yhteisä linjauksia puolueen kanssa. 
Minut otettiin myös avosylin vastaan toimintaan ja olen saanut useita kehitysideoitani käytäntöön. 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kerran kiusattu, aina kiusattu?

Keskustelu koulukiusaamisesta, lakialoitteesta ja presidentti Sauli Niinistön
paheksunnasta Valtterin rasistisesta kiusaamisesta on saanut minut palaamaan lapsuuteni koulumuistoihin.

Muistot, jotka haluaisin unohtaa elämästäni kokonaan, mutta ehkä juuri nämä kokemukset ja muistot ovat tehneet sen mikä minä olen nyt? Vain hyvin harva ystävistäni tietää, mitä nämä muistot sisältää.

Aloitin Puistolan ala-asteella kouluni vuonna 1979 seurakunnankerhosta tuttujen lasten kanssa. Setäni Raino opasti minua mihin kohtaan luokassa kannattaa istua, jotta opetuksen seuraaminen olisi tehokkainta ja oppiminen parhainta. Olihan setäni itse melkein vasta koulun lopettanut, useita vuosia isääni kun nuorempi oli. Kaksi ihanaa viikkoa ehdin tuota koulua käymään, kun perheemme joutui muuttamaan Puistolasta Maunulaan ja minun koulukseni tuli Maunulan ala-aste.

Opettajakseni sain kohta eläkkeelle jäävän erittäin jämäkän Katri Nevantauksen. Jos et luokassa hänen käskyjään totellut tai teit jotain tuhmaa, vietiin sinut ulos korvanlehdestä puristaen. Itse en koskaan luokasta ulos joutunut, mutta taululle kirjoitin 100 kertaa, en enää katso taakseni. Takanani kun istui luokan primus, Antti, joka opasti minua koulutehtävissä. Lukea tai kirjoittaa kun en heti osannut.

Kolmannella luokalla sain uusia luokkatovereita ns. alapihan luokilta. Sieltä luokallemme tuli muutamia koviksia, jotka heti otti minut hampaisiinsa. Olinhan luokan hiljaisin, lihavin ja rumin tyttö, jolle äiti vielä ompeli vaatteet. En siis istunut mihinkään muottiin. Ystäviäni oltiin, mikäli minusta hyödyttiin. Mutta aina sain kuulla kuinka lihava ja ruma olin. Eräänä perjantaisena iltapäivänä, kun oma opettaja oli poissa ja viereisen luokan opettaja oli käynyt meidät opastamaan piirrustustöihin, kiusaaminen sattui niin että lähdin kesken tunnin kotiin ja jätin tarvarani siihen.

Luokkamme tytöillä oli talvisin traditiona tehdä jokin teatteriesitys jotta ei tarvinnut välitunnilla pakkaseen mennä värjöttelemään. Harjoituksia tarvittiin paljon, jotta esitys voitiin julkistaa. Aina minulle löytyi koiran tms. pienempi rooli, eräänä kertana minun piti suudella luokan lattiaa tyttöjen edessä, jotta minut kelpuutettiin mukaan, ja minähän tein, koska en halunnut yksin välituntisin olla.

Ylä-asteelle mennessämme kiusaamiseen oli tullut jo muitakin oppilaita. Sanallista kiusaamista oli enemmän kuin fyysistä, mutta sekin sattuu, ehkä jopa enemmän kuin fyysinen. Olisivat kerran antaneet turpaan kunnolla kuin kiusanneet jatkuvasti. 

Onneksi minulla kuitenkin oli muutama hyvä ystävä, joidenka kanssa koettiin nuoruuden huuma. Ilman heitä en ehkä olisi tässä. Niina, Anki, Sanna ja Tarja, te olette pelastaneet minun henkeni, ehkä useammin kuin arvaattekaan. 

Moni varmaan ihmettelee, eikö  vanhempani puuttuneet asioihin? Kyllä he puuttuivat ja siitähän kiusaajani saivat vain lisää intoa kiusata. Lopulta en enää kertonut, kestin vain yksin. Esitin, että kaikki oli hyvin. 

Kiusaaminen on seuranut minua myös työpaikalleni. Niin usesasti olen jäänyt työnjohdon hampaisiin, vaikka työssäni itsesään ei ole ollut moittimista, puuttumiseni epäoikeudenmukaisuuksiin oli kostautunut.

Olen kuitenkin päättänyt näyttää, että minä olen vahva ja kestän kaikki kolhut, vaikka toivon, että niitä kolhuja ei enää tule. Onnekseni olen löytänyt rakkauden ja saanut perustaa perheeni sen ihanan naapurin pojan kassa, johon olin jo 12 vuotiaana rakastunut. 

Pidetään huolta toisistamme ja puututaan kiusaamiseen ja ennenkaikkea ei kiusata itse <3


torstai 24. maaliskuuta 2016

Helsingin Uutisten artikkeli ara asumisen tulorajoista

Helsingin Uutiset julkaisi 23.3.2016 artikkelin ara asumisen tulorajoista.


Artikkeli sai paljon huomiota, varsinkin Helsingin kaupungin asunnoissa (HEKA) asuvilta vuokralaisilta. Tuo 1864 euroa / kotitalous ajaisi n. 95 % nykyisistä vuokralaista etsimään uusia koteja. Joukossa vanhukset, työttömät, lapsiperheet ja niin monet muut.

Koska olen HEKA:n luottamustehtävissä toiminut n. 15 vuoden ajan, en tätä artikkelia ihan heti sulattanut. Laitoin 23.3.2016 selvityspyynnön Helsingin Uutisten toimitukseen. Sain vastauksen 24.3.2016, joka kuuluu näin: 

"Tieto on suoraan kaupunginhallituksen listalta tältä maanantaita, sillä kaupunginhallitus 
antoi lausuntonsa korkotukiasiaan, lista löytyy Helsingin kaupungin sivuilta - nämähän ovat täysin julkisia asiakirjoja. Se, että hallitus pohtii tulorajojen palauttamista ara-vuokra-asuntoihin ei ole mikään uusi asia, vaan siitä on uutisoitu jo aiemmin. Nyt kyse on valtiovarainministeriön laskelmasta, mikä tuo tuloraja olisi. Jos 40 % asukkaista on jatkossa oikeutettu kaupungin vuokra-asuntoon niin Helsingissä tämä 40 prosentin raja menee noissa jutussa esitetyissä tuloissa – ja laskelma siis löytyy myös sieltä listan tekstistä. Ja kuten jutussakin kerrotaan, asiasta ei ole päätöstä, kyseessä on esitys joka on ollut lausuntokierroksella, ja jota siis pohditaan edelleen. Helsinki on joka vaiheessa jyrkästi vastustanut tulorajojen palautusta.

 Toivottavasti tämä selvensi asiaa, Ystävällisesti Kaisa Paastela, uutispäällikkö, Helsingin Uutiset"

Ja kyllähän tämä selvensi, jotain oli tulkittu väärin ja pahasti, kuten lausuntoehdotuksesta voitte lukea. Kyseessä on uusi korkotukimalli! Tässä korkotukimallissa laina-aika olisi vähintään 10 vuotta, mutta toimijalla olisi oikeus hakea kaksi kertaa jatkoaikaa, jolloin kokonaisrajoitusaika voi olla enintään 30 vuotta. Vuokrien tasaus ei olisi mahdollista eikä lakia yhteishallinnosta tarvitsisi noudattaa, kuten nyt teemme. 

Lausuntoehdotuksessa myös todetaan, että ympäristöministeriössä on valmisteltu tulorajojen palauttamista aravuokra-asuntoihin. Lausunnot tulorajoista on pyydetty syksyllä 2015, mutta asetusmuutosta ei ole vielä annettu. Tarkastellessaan tuon lausuntokierroksen lausuntoja voidaan todeta, että vain hyvin harvat lausujatahot kannattivat tulorajojen palauttamista. Pääosin toimijoiden mukaan haitat ovat hyötyjä suuremmat. Valtiovarainministeriö on lausunnossaan näkemyksenään todennut, että ainoastaan 40 % kotitalouksista tulisi olla oikeutettuja aravuokra-asuntoihin. Tilastojen perusteella on osoitettavissa, että tuolloin Helsingissä kotitalous jonka käytettävissä olevat tulot ovat yli 22 400 euroa vuodessa (nettotulot 1865 eur/ kk per kotitalous) ei olisi enää oikeutettu aravuokra-asuntoon. Mikäli tulorajat asetettaisiin näin alhaiselle tasolle on epätodennäköistä, että tämä korkotukimalli osoittautuisi käyttökelpoiseksi tuotteeksi. Toisaalta myös pitkän korkotuen tulorajojen asettuessa tuolle tasolle olisi senkin kiinnostavuus toimijoiden näkökulmasta hyvin alhainen eikä myöskään kaupungin edun mukaista. Erittäin pienituloisten keskittäminen talokohtaisesti olisi erittäin voimakkaasti osoiteltavaa ja segregaatiota aiheuttavaa. 

Kaupungin oman asuntotouotannon osalta ei näytä tarkoituksenmukaiselta ottaa tätä uutta mallia käyttöön. Tavoitellessaan kohtuullista vuokratasoa, päästään parempaan lopputulokseen pitkän korkotuen mallilla. tällöin omakustannusperiaatteinen vuokranmääritys sekä pääomien tasausmahdollisuus asuntokannan sisällä takavaat asukkaalle kohtuullisen vuokratason.

Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle ja minä laitoin oikaisupyynnön Helsingin Uutisille.


lauantai 6. helmikuuta 2016

Valtiopäivän avajaiset 2016

Herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi valtiopäivät 2016 juhlavissa menoissa Helsingissä Finlanda-talossa. Paikalla oli kansanedustajat, diplomatian edustajia sekä kaksi entistä presidenttiämme.

Itse en livenä tuota Niinistön puhetta nähnyt, mutta sen verran kova kuhina mediassa alkoi, että pakkohan se arenasta oli pakko jälkikäteen katsoa. Ja kyllä olin ylpeä! Voi että! Ensimmäistä kertaa sitten Kekkosen meidän presidentti puhuu kuin presidentti. Kiitos!

Ja mitä sitten tekikään eduskunnan puhemies, rouva Maria Lohela? Hänen puheensa oli niin kansankielinen kuin vain voi olla. Arvovaltaisesti hän vastasi presidentin puheeseen. Kiitos Maria!




torstai 28. tammikuuta 2016

Kiitos Teemu Selänne !

Kiitos Teemu Selänne #8! Olet tuonut julkisuuteen sen, mitä moni suomalainen ajattelee. Olen seurannut uraasi vuodesta 1988 lähtien. Voititte tuolloin Jokerien A-junnujen Suomen mestaruuden Tampereella. Tuosta lähtien leijona on sykkinyt rinnassasi. 

Suomalaisten suurin vika on se, että me aina mietimme mitä muut meistä ajattelee. Tämän asian on muututtava. Me emme ole koko maailman sosiaalitoimisto. Me voimme ottaa vain rajallisen määrän pakolaisia ja niistäkin ne hätää kärsivät naiset ja lapset. Sosiaaliturva turismille on sanottava EI!